Skip to content

Koit

Koit (perhoset) ovat sekä tekstiilien ja turkisten (mm. Turkis-, Vaate- ja Tapettikoi) että elintarvikkeiden tuholaisia (mm. Ruis-, Jyvä- ja Maissi/Viljakoi). Tällä sivulla keskitytään kuitenkin yleisimpiin Suomessa esiintyviin tekstiilien ja turkisten tuholaisiin eli turkis- ja vaatekoihin. Suomessa on tavattu myös tapettikoita (Trichophaga tapetzella), mutta sen merkitys on meillä kuitenkin todella vähäinen.

Vaatekoi (Tineola bisselliella), toisin kuin turkiskoi, ei elä Suomessa luonnonvaraisena. Lämpimissä sisätiloissa, vaatekoita kehittyy kaksi sukupolvea vuodessa. Naaraiden esimerkiksi villakankaisiin, turkiksiin ja eristysaineisiin munimista munista kuoriutuneet toukat kutovat nukasta ja seitistä ympärilleen putken, jossa ne elävät ja liikkuvat. Vaatekoin toukan tunteekin hyvin juuri tästä seittiputkesta.

Aiemmin vaatekoi oli yleinen ja paha tuholainen, mutta nykyajan asunnoissa sen merkitys on vähentynyt, sillä niissä usein käytetty keskuslämmitys on ilmeisesti sille aivan liian kuivaa. Yleensä vaatekoit tulevatkin asuntoihin joko tilkkeiden (esim. tyynyn tai peiton täyte) tai ulkomailta hankittujen asusteiden myötä.

Turkiskoin (Tinea pellionella) toukka taas elää luonnonvaraisena lintujen pesissä tai niiden jätteissä syöden esimerkiksi höyheniä. Sieltä se saattaa kulkeutua huoneisiin ja vahingoittaa siellä luonnonkuituja eli (puu)villaa ja turkiksia.

Turkiskoin merkitys on vaatekoitakin vieläkin pienempi. Se tekeekin tuhonsa yleensä vain museoiden kylmissä varastoissa ja avoullakoilla.

Tun­nistus

Molemmat aikuiset koit (turkis- ja vaatekoi) ovat suhteellisen samankokoisia (siipien kärkiväli n. 1,5 cm), joten parhaiten ne erottaa toisistaan etusiipien osalta.

Turkiskoin etusiivet ovat harmaan keltaiset, kun taas vaatekoilla ne ovat oljenkeltaiset. Turkiskoilla on myös molemmissa siivissä 1-2 tummia pilkkuja, jotka taas vaatekoilta puuttuvat.

Molempien toukat ovat myös suhteellisen samankokoisia eli 8-10 mm.

Mitä voin tehdä itse?

Vaatekoin tuhoja ennaltaehkäisette pitämällä vaatteenne puhtaana, tuulettamalla asuntonne säännöllisesti sekä säilyttämällä ei-säännöllisessä käytössä olevat tekstiilinne (vaatteet, peitot, lakanat, huovat jne.) tiivisti sulkeutuvissa pakkauksissa, kun varastoitte niitä. Kaikki käytettynä hankitut kalusteet ja vaatteet tulisi pestä (+60°C) ja tarvittaessa käsitellä myös torjunta-aineella. Lisäksi kaikki kosteat tekstiilit tulisi kuivata sekä niiden kosteuslähde mahdollisuuksien mukaan poistaa.

Mikäli vaatekoita lentelee huoneissa, on ensin selvitettävä niiden alkuperä eli saastuntalähde. Se voi olla joko täysin luonnon kuitua (esim. villaa) sisältävä vaate, turkis tai hiljattain käytettynä hankittu täytetty huonekalu. Saastuneet tuotteet on joko hävitettävä, desinfioitava pesemällä (+60°C) tai säilytettävä niitä viikon ajan pakastimessa tai jatkuvassa kovassa pakkasessa (-25-30°C:ssa) ulkona. Tarvittaessa autamme teitä!

Mikäli koiperhosongelmanne ei ratkea omin voimin ja keinoin, ottakaa yhteyttä meihin. Me hoidamme sen!

Koi­perhos­ten torjunta

Ensin tilanteen selvitys ja kohteeseen yksilöidyn torjuntasuunnitelman tekeminen. Sen jälkeen tehokas ja laadukas torjuntakäsittely.

Käytämme torjunnassamme erilaisia menetelmiä jotta saavutamme parhaan mahdollisen lopputuloksen mahdollisimman nopeasti. Pyrimme myös välttämään mahdollisimman paljon biosidien käyttöä.

Lisätietoja käyttämistämme torjuntamenetelmistä saatte ammattituholaistorjujiltamme. Ottakaa yhteyttä meihin!