Skip to content

Hiiret

Kotihiiri

Kotihiiri (Mus musculus) on väriltään melko tasaisen ruskeanharmaa, vatsapuoli on kuitenkin hieman vaaleampi kuin selkäpuoli.

Aikuinen kotihiiri voi painaa 12-25 g ja sen vartalon pituus voi olla 6-10 cm. Hiiren häntä on saman mittainen kuin sen vartalokin. Kotihiiren läsnäolon tunnistaa myös sen virtsan voimakkaasta hajusta (asetylamidi) ja myös pienistä ulostepapanoista.

Metsähiiri

Metsähiiri (Apodemus flavicolli) taas on kotihiirtä hieman kookkaampi.

Aikuinen metsähiiri painaa jopa 50 g ja sen pituus voi olla jopa 13,5 cm.

Sillä on kellertävän- tai ruosteenruskea selkä, valkea vatsa ja kellertävä ”vyö” kaulan yllä sekä myös poikkeuksellisen suuret silmät sekä korvat. Ensisilmäys otuksen pitkään siimahäntään paljastaa, ettei kyseessä kuitenkaan voi olla rotta.

Se on viime aikoina yleistynyt ja siten vallannut elintilaa kotihiireltä. Näin ollen talojen ullakoilta pyydystetyistä hiiristä suurin osa onkin nykyään metsähiiriä.

Ennaltaehkäisy

Kiinnittäkää huomiota nk. ennaltaehkäisevään torjuntaan. Esimerkiksi:

  • rakennusta korjaamalla sekä saumoja, koloja ja rakoja tiivistämällä esimerkiksi metalliverkoilla
  • tuuhean kasvillisuuden ja ulkopuolisten kiipeilymahdollisuuksien (puut) harventaminen
  • säilyttämällä kaikki kiinteistön jätteet jyrsijätiiviissä astioissa
  • hävittämällä kaikki pihalle pudonneet omenat ja muu jyrsijöitä houkuttava syötävä
  • säilyttämällä kaikki talouden elintarvikkeet mahdollisimman jyrsijätiiviissä astioissa / varastotiloissa

Mikäli hiiriin liittyvä tuholaisongelmanne ei ratkea ennaltaehkäisevin keinoin, ottakaa yhteyttä meihin. Me hoidamme sen!

Hiirien tehotorjunta

Hiirien torjunta on meillä aina yksilöllistä, riippuen hiirien määrästä sekä alueesta, jolla niitä esiintyy. Yksilöllinen hiirien torjuntasuunnitelma onkin avain menestykseen myös teidänkin hiiriongelmassanne.

Noudatamme hiirien torjunnassa ja hävittämisessä Suomalaista jyrsijätorjunnan hyvän käytännön ohjetta (linkki Tukes), jota olemme olleet mukana kehittämässä.

Yleisesti kaikissa hiiriin liittyvissä tuholaisongelmissa käytämme apuna loukutus- ja syötitysmenetelmiä, jossa vain ammattikäyttöön tarkoitettuja laadukkaita ja siistejä hiirille suunniteltuja asemia sijoitetaan strategisiin paikkoihin.

Asemien tyylikäs ulkonäkö sekä optimoitu koko mahdollistavat myös niiden melko huomaamattoman sijoituksen.

Hiirien jatkuva torjunta

Teidän kannattaa kysyä myös bioturvasopimustamme, jolloin sijoitamme asemat pysyvästi hiirien kulkureiteille. Tarvittaessa toki muutamme asemien paikkaa ja määrää.

Asemien säännöllinen tarkastus ja niistä tarkka raportointimme kertovat teille hiiritilanteenne reaaliaikaisesti. Ammattitaitoiset tuholaistorjuntatutkinnon suorittaneet tuholaistorjujamme pitävät huolen siitä, että monitorointi- ja syöttiasemat ovat kunnossa ja toiminnassa vuoden jokaisena päivänä.

Näin saamme pysäytettyä hiiret ennen kuin ne muodostuvat ongelmaksi ja samalla myös niiden aiheuttamat tuhot saadaan estettyä.

Tehokkaan hiiritorjunnan peruselementti onkin meillä ennaltaehkäisevän torjunnan ja biosidisten torjunta-aineiden tasapainoinen yhdistelmä.

Ottakaa yhteyttä meihin kun tarvitsette tuholaistorjuntapalvelua hiiriä vastaan!