Skip to content

Luteet

Lutikka alt

Luteista vain yksi sen alalaji lutikka eli seinälude, Cimex lectularius, samoin kuin kaikki sen eri kehitysvaiheet, imevät ihmisestä verta useimmiten yöllä, kun ihminen nukkuu (CO2 ja ihmisen ruumiin lämpö houkuttavat). Lutikan puremakohtaan ei monille tule mitään sen kummempia jälkiä, mutta joillekin taas luteen sylki saattaa aiheuttaa kutinaa ja kirvelyä, joskus jopa turvotusta tai paukamia.

Lutikoita havaitaan ympäri Suomea, erityisesti paikoissa, joissa yövytään lyhytaikaisesti kuten esimerkiksi motelleissa, hotelleissa ja laivoissa. Rakennuksissa se leviää huoneistosta toiseen ennen kaikkea putkistoja, tuuletus- tai kaapelikanavia pitkin. Se leviää myös sänkyjen ja vuodevaatteiden välityksillä. Lisäksi turistit tuovat niitä kotiinsa ulkomailta lähinnä matkatavaroiden mukana.

Päivisin lutikat oleskelevat huomaamattomasti mm. sängyissä, tapettien halkeamissa, taulujen ja seinävaatteiden takana sekä lattialistojen raoissa. Niiden esiintymisen huomaakin helpoiten pienistä tummista ja pyöreähköistä ulostejäljistä erityisesti muuten puhtaissa ja valkoisissa lakanoissa.

Luteen tunnistus

Lude on 2-5 mm pitkä (aikuinen yksilö saattaa olla jopa 8 mm pitkä) ja litteä haittaeläin.

Väritykseltään se on useimmin ruskea, mutta ravitsemattomat yksilöt saattavat olla huomattavasti vaaleampia, lähes värittömiä.

Lude­tilanteeni kartoitus

Arveluttaako ludetilanteenne?

Halutessanne ammattituholaistorjujamme tulevat paikan päälle ja kartoittavat asuntonne ludetilanteen ja annamme samalla tarvittaessa takuulla kilpailukykyisen tarjouksen luteiden torjunnasta.

Käytössämme on toimialamme uusimmat ja tehokkaimmat menetelmät. Tarvittaessa otamme mukaamme myös yhteistyökumppanimme ludekoiran tai lutikkakoiran, jonka jäljiltä yksikään lude ei jää löytämättä!

Mitä voin tehdä itse?

Asunnon sekä siellä asuvien ihmisten ja tavaroiden yleinen siisteys ja puhtaus sekä yleensä (turhan) matkustelun välttely, ovat luteiden helpoin ja tärkein ehkäisykeino.

Kun kuitenkin tarvitset välillä päästä eroon “kotinurkista”, niin koita välttää erityisesti ulkomailla mahdollisimman paljon hotellien/motellien vaatekaappeja äläkä säilytä matkalaukkuasi hotellin/motellin sängyn alla. Kun tulet lomalta kotiin, niin pese (vähintään 60°C) kaikki matkalla käyttämäsi vaatteet sekä saunota matkalaukku ja muut saunomista kestävät matkatavarat.

Luteiden pääsyä sänkyynne voidaan myös vaikeuttaa mm. erilaisin sänkykupein ja ludeteipein, joita saa myös meidän kauttamme.

Mikäli olette joutuneet ludeongelman eteen kaikista mahdollista ennaltaehkäisevistä keinoista huolimatta, ottakaa yhteyttä meihin. Me poistamme sen!

Luteiden torjunta

Ensin tilanteen selvitys ja kohteeseen yksilöidyn torjuntasuunnitelman tekeminen. Sen jälkeen tehokas ja laadukas torjuntakäsittely.

Käytämme torjunnassamme erilaisia menetelmiä jotta saavutamme parhaan mahdollisen lopputuloksen mahdollisimman nopeasti. Pyrimme myös välttämään mahdollisimman paljon biosidien käyttöä.

Lisätietoja käyttämistämme torjuntamenetelmistä saatte tuholaistorjujiltamme. Ottakaa yhteyttä meihin, jotta pääsette eroon luteista.